Tupla treenaa
Blogi seuraa bordercollie Tuplan treenejä. Mukaan mahtuu myös bordercollie Viski. Lajeina toko, jälki, haku, etsintä. Toisinaan agility - kentän laidalta.
keskiviikko, 16. toukokuuta 2012
Viimeiset tunnit...
Vanha ja väsynyt.. Viimeiset hetket otettiin muistoksi kameraan ... Haikeata. Surullista. Mutta elämää.
tiistai, 15. toukokuuta 2012
Nokian majalla
Olin illalla tuomaroimassa möllikokeen majalla. Sain Tuplalla treenata kehässä ennen möllikoetta, ihan hyvät treenit.
Seuruu, Tuplaksi jopa siistiä! Mutta onhan toi yksi suurimpia murheen kryynejä sm-kisojakin ajatellen. Käännöksissä se pää elää ja vireen kanssa sellaista säätöä, ettei painaisi, haukkuisi, poikittaisi... luoja tietää mitä.
Idari, nyt vain merkkien väleissä seuruuta + hämykäskyjä. Tuntui rauhalliselta?! Liikkeestä istumisen tein, ok.
Ruutu sijaitsi ihan kehänauhan reunalla, tästäkö syystä Tupla jäi aavistuksen tavanomaista etuosaan? Kävin kuitenkin palkkaamassa sen ruutuun taaemmaksi. Merkki siisti.
Hyppynouto, vaadin kontaktin ennen käskyä. Ja tarkoituksella vino kapulan heitto. Siisti kokonaisuutena.
Sitten kaukojumppaa, maja + ihmiset selän takana. En tiedä. Toi back vaan ei toimi. Nyt pitäisi ottaa niskasta todellakin itseäni kiinni ja alkaa hinkata ihan JOKA PÄIVÄ. Nyt teki downiakin taas vähän huonosti.
OHjattu, kentän "ristiin" merkki ja kapulat hyppynoudon, ruudun ja merkkien eteen. Hyvä merkki! Vasemmassa haussa selkeästi pongasi keskimmäisen, mutta hyvin malttoikin kaartaa vasempaan. Vauhtipalkka noin hyvästä korjauksesta!
Tunnari pitkästä aikaa hyppyesteen taakse! N. 15 kapulaa, teki todella siistin haistelun ja hyvä tuonti.
Yllättävän hyvät treenit!

Tunnisteet:
toko
Peekoota
Tainan kanssa Mutalassa aamutuimaan, hyvään saumaan treenit tulivatkin! Olin etukäteen suunnitellut, että Tupla saa nyt peekoota tehdä vain namipalkalla, paikkamakuuseen saa pallon vatsansa alle... Tämä siitä syystä, että Tuplahan on kova omimaan ja jos pallo on sillä, ei ehkä kannata liikkua mihinkään?
Tupla aloitti paikkamakuulla. Itseasiassa se oli tänään ihan hyvä, paitsi alkuunsa, kun kaksi kertaa pölli suuhunsa sen pallon :-o. No, keskusteltiin, että sitä ei kesken TYÖtehtävän oteta... Hmm... niin tai näin, paikka makuu oli ihan hyvä eikä se siirtänyt edes tassuja vinoon.
Sitten liikkeisiin. Taina pyysi ennen meidän liikkeitä viemään vielä Lallille eteenmenopallon, ja Tuplallehan tämä oli aika myrkkyä - ei ihan sitten pystynyt luopumaan tästä pallo ajatuksesta. Samoinhan itseasiassa kävi Harjavallassakin, ennen meidän liikkeitä kentältä haettiin "eteenmenopaikalta" sellainen valkoinen lappu ja Tupla oli kyllä erinomaisen tietoinen siitä, että ahaa- sinne VIETIIN pallo... luopumisen tuskaa siis!!
SEuruu kytkettynä. Levotonta, sain hihnalla hyvin hallittua ja korjattua, mutta en tiedä miten tää hihna alkaa toimia. Namia sai pari murusta jossain kohden palkaksi...
Liikkeestä istussa oli aivan tykin suusta lähdössä sitten sinne eteen... Sai tukka pöllyä ja jouduin uusimaan parikin kertaa ja kaiken lisäksi yhden kerran ajamaan Tuplan autolle häpeämään :-((. Ei millään siis luovuttanut siitä eteenmenosta ajatusta. No, autolta takaisin tullessa pystyi jo tekemään seuruuta + ihan ok istumisen. Namia.
Maahanmenon valmisteleva osuus aika pitkänä ja nyt parempi kuin tuo istumisen vastaava. Nopea maahansyöksy - nami. Luoksetulon otin loppuun asti, siisti. Nami.
Seisomisen valmisteleva niinikään pitkästi, aika siisti. Vartalopakote seisomiseen - nami. Luoksetulo ihan ok.
2 kgn noutoon hämykäskyjä, kuunteli hyvin. Sai namin kontaktista (nythän näköjään tämä kontaktin ottaminen on osalle tuomareista tullut must jutuksi!). Hyvä ja siisti nouto, irrotti. Vähän turhan lähellä luovutus. Viereen, nami.
Hyppy ilmava ja siisti. Nami
A ok. Nami.
Sitten eteen.... Ja se pallo todellakin oli edelleen mielessä!! SEuraaminen vaikeaa, uusittiin useaan kertaan. Käsien heilutuksesta varasti - uusittiin ja uusittiin. Pääsi istumiesta eteen. Ja sitäkin sitten uusittiin vissiin neljä kertaa, kun EI mennyt maahan, kun se pallo pallo pallo pallo.... Neljäs kerta toden sanoi, edelleen lähti kuin nappi housusta, mutta ymmärsi tippua aika nopeastikin maihin. Namipalkka. Ei voi ainakaan yrittämisen puutteesta moittia.... HUOH.
Kentältä poistuttiin hihnassa ja sai hetken päästä pallon, että pääsi vähän purkamaan itseään. Saas nähdä, tätä nyt jatketaan hetki.

pk-tottis
lauantai, 12. toukokuuta 2012
Harjavallan koe
Taas tuli nähtyä, että ei se Harjavallan koetilanne ole ihan pala kakkua, vaikka monesti toisin luullaan...... Kalevin kisaan oli jälleen kovasti ollut tunkua ja koeaamuna paikalla oli täydet viisitoista jälki3-koiraa. Puolet lähti jäljelle ja puolet jäi tottikseen. Päivän mittaan ykköstuloksia tuli tasan kaksi, eikä niitä koulareitakaan kauhean montaa tullut. Käsittääkseni vain kolme koiraa nosti kaikki kuusi keppiä, olisiko neljä koiraa ollut kolmen esineen nostajia. Tottistaso jäi vaatimattomaksi, osittain ehkä siitäkin syystä, että tuomarin linja oli kyllä jossain määrin totuttua (?) tiukempi.
No, niin tai näin, Tupla suoritti tehtävät kutakuinkin kivasti ja saldoksi Kalevin kisan voitto, JK3 m 200 t86. Ja ennenkaikkea SM-kisoihin on nyt tulokset kasassa!! Tarkemmin selostusta tässä..
Tupla aloitti esineruudulla, tungin itseni ensimmäisenä sinne, kun kerran oli mahdollisuus... Harjavallan esineruutu on aivan hanurista, siellä ei näe koiraa "yhtään" eikä ruudusta ole kovin hyviä muistikuvia. Tupla EI juossut tänäänkään reikä päässä vaan teki töitä melko kivasti, sen mitä näin. Mulla ei ole mitään käsitystä mistä ne esineet nousi, mutta kaikki kolme tuli nätisti luovuttaen. Kalevi vanhaherra Antila antoi täydet pisteet, ehkä ihan oikeutetustikin. Jälkeenpäin kuulin, että esineet olisivat olleet n. keskellä ruutua ja jonossa; edessä, keskellä ja takana. Ehkä, en todellakaan hahmottanut muutakuin etuesineen noston, joka oli kyllä melko keskellä eturuutua.
Sitten tottiksiin, jouduin kolmen kimppaan. Tuomarina käsittääkseni Tiina Hiljanen. Tupla teki liikkeet aika normi kaavalla, mutta nyt sillä "kovat piipussa" -kaavalla. Eli aika kierroksella oli, mutta ei nyt ihan poikkeuksellista pk-menoa Tuplalta. Seuruussa se oli skarppina, mutta kyllä pää taas kerkesi elää - tästä tuomari todellakin rokotti! Istumisessa halusin onnistumisen viime kerran epäonnistumisen jälkeen ja tein hitaamman seuruun - pisteet tuomarille, hän huomasi tämän :-D.. Maahanmenossa valmisteleva osuus kuulema levoton, liike sinällään voimakas jne. Seisominen niin ikään valmisteleva levoton, lisäksi Tupla taas sikana törmäsi luoksetulon (ekan luoksetulon näköjään pystyy tekemään nätisti, toista ei). Noudot oli kyllä tosi voimakkaat ja näyttävät, luovutuksissa taas hidasteli, mutta ei tarvinnut toista käskyä. Eteenmenossa keuli pahasti ja oli siinä ja siinä etteikö varastanut, maahan kohtuullisesti, mutta ei nopeasti.
Tämän jälkeen jouduttiin huilii vuorolle ja vasta sen jälkeen paikka makuuseen, joka jäi kyllä kaivelemaan. Tupla oli ollut aluksi todella levoton ja oli liikkunut ihan reilusti paikoiltaan :-(((. Paska, en muuta sano.
Tuomari aloitti arvostelun "niin, tämähän on border collie. Voimakas, nopea jne... mutta kuten rodulle tyypillistä, tänään keulii pahasti". Siinä kohden ei tarvinut paljon epäröidä pistesaldon lopputulemaa ;-).
Jep, paikalla olo vituttaa. Taas vaihteeksi joudun näköjään painimaan tuon ongelman kanssa. Minussahan ei mitään vikaa ole??????????
Sitten odoteltiin tovi, että päästiin maastoon. Ja sillä välin Tupla pisteli n.1,5 kga Frolicia napaan! Veljet.... Olin vähän huolissani uskallanko lähteä jäljelle, mutta turvotusta ei vielä tuossa kohden ollut ja tiesin ettei Tupla juokse jäljellä missään vaiheessa.
Jälki oli aika normaalia Harjavaltaa, tuskin paljon yli kilsan mittainen (SportTracker oli pysähtynyt heti alkumatkalla), osittain perusHarjavalta metsää ja osa korkea kasvustoisella suolla. Janan Tupla teki todella hienosti, raju takatuuli auttoi hyvään janatyöskentelyyn! Siitä täydet pinnat minulle aivan uudelta tuomarilta, jonka nimeä en nyt valitettavasti saa mitenkään päähäni. Jälki lähti vasempaan n. 45 m kohdalta. Sieltä niitä keppejä sitten alkoi nousta, kolmen kepin jälkeen Tupla ajoi kohti janaa, todella lähelle. Siinä olin jo varma, että nyt tuli joku ihme hämminki, mutta onneksi maltoin vain seurata koiraa, joka kylläkin näytti ihan tekevän töitä. Sitten terävä kulma janalta pois päin ja keppi nousi. Sen jälkeen taas käännyttiin kohti janaa ja keppi nousi :-). Ja vielä yksi tiukka kulma ja kutos keppi olikin kädessä. Loppuosa oli sinällään kyllä kaavion mukainen, mutta aika tiuhaa settiä oli jäljentekijä tehnyt ;-)). Kova tuuli saattoi tänään aiheuttaa osalle koirista ongelmia, varsinkin jos jälki oli muillakin yhtä "tiheästi" tehty kuin minulla. Lisäksi parikin kilpailijaa oli eksynyt aika huolella, onneksi kaikki päätyivät lopulta turvallisesti perille :-).
Kotimatkalla oli parikin kertaa pysähdyttävä katsomaan Tuplan vointia, sen verran vatsa alkoi turvota :-((. Pelästyin pahan kerran, mutta onneksi Fanin Heidi sai mut rauhoiteltua ja Tuplakin oli ihan rauhallinen eikä läähättänyt tai näyttänyt mitenkää tuskaiselta - pikemminkin kovin raukeana makoili masunsa vieressä :-D. Nyt illan mittaan on alkanut suolikin sillä toimia, joten eiköhän se tästä!

pk-kokeet
torstai, 10. toukokuuta 2012
Vähän pk:ta
Tänään parien tokotreenien jälkeen vielä vähän pk-tottista, kun Pirkkahallilla oli sopivasti jälkikisat ja tungin itseni siihen heti "yleisömereen" ja hulinaan ottamaan vähän kisamaisempaa settiä.
Seuruussa tosi kiva asenne ja meininki! Painoi jonkin verran kylläkin, mutta muuten tykkäsin! Jäävät kutakuinkin ok, luoksetuloissa tulee aika syvälle jalkoihin...voisi hieman aiemmin jarruttaa. Tasamaa nouto oli oikein napakka, muisti irrottaakin. Hyppyä uusin muutamaan kertaan, takaisin tullessa kosketti - lopulta sain siistin hypyn aikaan. Ja A-esteellä taaaaaas kierto :-((((. Onneksi pääsin puuttumaan siihen. Perhanan perhana, kun on nyt tollaisen keksinyt, voi olla vaikea vaiva korjata :-((. Eteenmeno pallolle - yllättäen aika lujaa ;-). Paikalla olossa suht rauhaisa, kerran kävin kyllä tassut siirtämässä oikeaan asentoon...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)